Junioreille kansainvälistä kisakokemusta Kiinan MM-kilpailuista

Junioreiden MM-kilpailut järjestettiin viime vuonna Kiinan Wujiangissa 8.-18.8.2018. Suomi sai hieman yllättäen kutsun kilpailuihin, kun poisjääneiden maiden myötä Euroopan osallistujamäärää nostettiin. Suomi päätti lähettää kilpailuihin junioreiden maajoukkuevalmennuksen A-ryhmästä koostetun U21-joukkueen, kun rahoitus saatiin järjestettyä tukijoiden ansiosta.

Kiinassa Suomea edustivat Oskari Koivu, Hermanni Huhtamäki, Aleksi Aalto sekä Tatu Sammalisto. Lisäksi joukkueen pelaamattomana kapteenina toimi maajoukkueen valmentaja Seppo Sauvola.

Joukkue lensi Shanghaihin, missä junnuja odotti kuljetus Shanghai-kiertoajelua varten. Junnujen kiertäessä Shanghaita joukkueen kapteeni lähti edeltä Wujiangiin hoitamaan kisajärjestelyitä.  Perillä määränpäässä kaikki asiat eivät kuitenkaan hoituneet aivan odotusten mukaisesti ja kulttuurierot aiheuttivat päänvaivaa. Alkuvaikeuksista kuitenkin selvittiin ja joukkue pääsi aloittamaan pelirupeamansa Singaporea vastaan voittaen ensimmäisen ottelunsa niukasti. Loput päivän otteluista päättyivät tappioihin, mutta toisena pelipäivänä suomalaiset voittivat selvin luvuin kaksi kolmesta ottelustaan.

Neljännen päivän jälkeen Suomi oli raivannut tiensä jo lähelle pudotuspelejä sijoituksen ollessa kymmenes. Tässä vaiheessa suomalaisilla oli kuitenkin tiedossa tiukkoja otteluita, sillä takana olleet joukkueet oli jo kohdattu. Valitettavasti Suomi ei onnistunut nostamaan sijoitustaan alkusarjan viimeisissä otteluissa kahdeksan parhaan joukkoon, eikä näin ollen yltänyt pudotuspeleihin. Siispä suomalaiset pelasivat loppuviikon BAM-joukkista, jossa eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä.

Kaiken kaikkiaan joukkue ei vaikuttanut olevan tyytyväinen suoritukseensa MM-kisoissa. Joukkueen kokeneimpana Oskari arvioi, ettei joukkue pelannut omalla tasollaan. Juniorivalmentajien arvion mukaan rutiinin puute näkyi joukkueen suorituksessa. Maajoukkue sai kuitenkin jälleen arvokkaan edustuskokemuksen ja onneksi pettymysten joukkoon jokunen onnistuminenkin mahtui!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *